Villaleikkuri proto BW 1.0

Nyt kun lattia saatiin valettua, on seuraavaksi vuorossa eristeiden laittaminen. Tilasin työmaalle sekä villaa, että kattoon tulevat tuulensuojalevyt ja ristikoolaukseen menevät 48x48 puutavarat. 
Odotellessa, että kyseiset tavarat saapuisivat tontille, oli aikaa miettiä mitä tehdään ja missä järjestyksessä. Katselin ympärilleni ja totesin että villan laittaminen tulee olemaan ikävää hommaa, runkotolpat kun on sovitettu ulkolevytyksen mukaan, ja talossa on paljon ikkunoita ja ovia, joka tarkoittaa sitä, että  suoraan villapaketista ei  juurikaan saa laitettua villaa seiniin. Eli sahattavia paloja tulee ja paljon. Ja villan leikkaaminen onkin se hitain vaihe. Googlasin  jo netistä kaupallisia villaleikkureita, ja löytyihän niitä, mutta hinta mallista riippuen on monta sataa euroa. Siitä se ajatus sitten kehittyikin, että mitä jos tekisinkin itse sellaisen. 

Suunnitteluvaihe:

Avasin Googlen tuottaman 3D suunnitteluohjelman SketchUp (saa ladata ilmaiseksi) ja aloin suunnittelemaan. Ajattelin että suurin osa leikattavista mitoista on alle 45cm, joten siitä lähdin. Ajattelin, että tekisin itse mittapöydän vanerista ja rungon 48x48 puutavarasta. Koska vakiolevy oli 120 cm leveä, ajattelin että se olisi sopiva koko leikkauspöydälle. Villapalan leveys on 56,5cm, joten mitta-asteikon tulisi ulottua ainakin yli sen. Joten päädyin siihen, että levyn korkeus olisi 85cm. Lisäsin taakse kehyksen 48x48 puutavarasta. Pöydän alareunaan, minkä päälle villapalat tukeutuu, suunnittelin 48x123 lankkua. Seuraavaksi suunnittelin uraa, mitä pitkin viedään villaveistä. Ajattelin, että akkusirkkelin 2mm terä tekisi sopivan uran siihen. Uran sijainnin sijoitin epäkeskeisesti niin, että toiseen reunaan jää se 45cm. Näin saan 0-45cm oikealta puolelta, ja 0-75cm vasemmalta. Seuraavaksi piirsin asteikon siihen. Seuraavaksi piti suunnitella linjari, mitä pitkin villaveitsi viedään päälipuolella. Linjari piti toki olla helposti irrotettavissa, koska silloin villan asettaminen olisi helpompaa. Linjarin suunnittelin niinikään vanerista. Tein noin 25cm leveän soiron, joka ulottuu hieman yli sekä ylhäällä että alhaalla. Suunnittelin linjariin samanlaisen uran kuin pöytäänkin. Sitten piti suunnitella, miten saan linjarin pysymään koko ajan ja aina samassa paikassa. Tähän keksin, että teen linjarin levyisen kolon alalankkuun ja ylös vastaavanlaisen lankun kololla. Näin kun asetan villan haluamaani kohtaan, asetan linjarin koloonsa ja silloin se lukittuu paikoilleen. Jotta linjari ei liukuisi alas, suunnittelin siihen pienen poikkipalan, joka tukeutuu ylälankkupalaan. Nyt oli leikkuupöytä suunniteltu. Kaveriksi suunnittelin yksinkertaisen kolmijalan, joka narulla pysyy pystyssä. Kolmijalassa on vaakaan ruuvattu 48x48 puutavara, ja itse villaleikkuri makaa tämän päällä. 

Alla muutama screenshotti suunnitteluvaiheesta (SketchUP)                   






Nyt kun suunnitelma oli valmis, oli vuorossa rakentaa koko laite. Kävin rautakaupasta hakemassa vanerilevyn ja muutaman 48x48 kokoa olevaa puutavaraa. Työmaalla ei ollut mahdollista tarkistaa suunnitelmia koneesta, mutta koska juuri olin suunnitellut leikkurin, niin muistissa oli aika pitkälti kaikki tarvittava.
Tein leikkuupöydän ensin, sirklasin leikkuu-uran, ja piirsin asteikon. Joka 5cm mustalla tussilla ja 1cm välein lyyjykynällä. Asensin ala- ja ylälankun, ja lovetin siihen linjarin uran. Tärkeää tässä oli, että molemmat urat ovat tasan samassa paikassa pöydässä ja linjarissa. Näin varmistat, että leikkuri leikkaa tarkasti 90 asteessa. Tein linjarin ja lisäsin siihen hantaagin helpottamaan käyttöä. Tämän jälkeen tein kolmijalan ja simsalabim.. villaleikkuri proto BW 1.0 oli valmis. 

Olen nyt jo aloittanut villoittamisen, ja leikkuri toimii moitteettomasti. Jopa niin hyvin, että annoin vaimonkin villoittaa :).. (olisi se muutenkin joutunut koittamaan). Leikkuri saa hyvin mittatarkasti palat sahattua. Leikkuujälki muistuttaa tehdasreunoja, mikäli vaan jaksaa sahausliikettä tehdä riittävästi. Leikkurilla saa jopa 1-2cm soiroja leikattua, vaikkakin sellaisia harvemmin tarvitsee. Nyt kun leikkuri leikkaa tarkasti, pystyn sovittamaan palat paremmin. Käsin kun leikkaa, villaan joutuu laskemaan pelivaraa itse sahauksen epätarkkuuteen. Nyt kun tätä virhemarginaalia ei ole, pystyn sahaamaan juuri väliä isompia paloja, joka tarkasti ja tiiviisti sopii koloonsa. Tämä tarkoittaa, ettei palojen reunat jää pyöreäksi (mitä helposti käy jos palat liian isoja). Ja näin saadaan siis koko eristeväli täytettyä villalla, eikä rakoja jää.

Alla muutama kuva itse villaleikkurin rakentamisesta:










Proto BW 1.0 valmis!





En ole tuotokselle hakenut patenttia, joten jos haluatte, niin saatte kopioida. Tarvittaessa voin lähettää kyseisen SketchUP tiedoston, jos joku haluaa. Hintaa koko höskälle tuli kai n. 30-50€, ja aikaa meni noin 4-5h tehdessä. 

Seuraavassa postauksessa sitten enemmän itse villoittamisesta, sekä katon tuulensuojalevyjen asentamisesta.























Kommentit

  1. Selvää insinöörin työtä. Pöydän pitäisi olla myös 120cm korkea jotta kavennus onnistuisi tarvittaessa myös villan pystyasennossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän mitä ajat takaa. Mutta keksin heti kaksi syytä miksi en tekis niin. Ensinnäkin koko leikkauspöydästä tulisi liian iso ja kömpelö, toiseksi villaa hyvin harvoin tarvitsee leikkaa pituussuunnassa. Itse leikkaan aina muutama pala mittojen mukaan ja jäljellä oleva villapala sopii sellaisenaan perusväliin (k600). Näin ei synny juurikaan jämäpalojakaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Runkorakenteet, Räystäiden rakentaminen osa 4

Autotallin maanrakennus ja perustukset

Vesikaton levytys