Tekstit

Säästä tilaa liukuovilla

Kuva
Seinän sisään liukuva ovi on todella kätevä ratkaisu silloin kun halutaan säästää tilaa sekä lisätä vapautta sisustamiseen. Näyttävä liukuovijärjestelmä luo myös paljon vaihtoehtoja tilojen suunnitteluun. Liukuovet voivat esimerkiksi 100m2 asunnossa vapauttaa oviaukkojen määrästä riippuen jopa 8m2 tilaa hyötykäyttöön. Kun perinteiset saranaovet kääntyvät peittämään oviaukon, niin perinteiset liukuovet tekevät sen puolestaan liukuen. Näin saadaan esim. huonekalut ja kiintokalusteet sijoitettua vapaasti väliovien läheisyyteen avautumissuunnista välittämättä.Myöskin liikkuminen huoneesta toiseen on esteetöntä, sillä ovi ei käänny kulkijan eteen kummastakaan suunnasta tultaessa. Meillä makuuhuone on vain 13m2, josta on vielä erikseen kulku vaatehuoneeseen, joten tilankäytön kannalta fiksuinta oli valita vaatehuoneen oveksi liukuovi. Myöskin meillä on makuuhuoneen ovi vaatehuoneen välittömässä läheisyydessä, joten vaatehuoneen ovilehti olisi ollut tiellä mihin suuntaan vain avattuna.  Me pä

Makuuhuone

Kuva
Makuuhuone on tärkeä tila. Vaikka siellä ei juurikaan oleskella, vietetään siellä kuitenkin iso osa vuorokaudesta. Makuuhuoneen tulisikin olla rentouttava paikka yöunille. Tämän takia kannattaa sisustuksesta tehdä mahdollisimman selkeä. Jos makuuhuone on täynnä kaikenlaista tavaraa, häiritsee se vain yöunia. Kannattaa välttää liian kirkkaita värejä, koska niillä voi olla turhan energisoiva vaikutus rauhoittumiseen tarkoitetussa ympäristössä. Värimaailmaltaan neutraali sisustus on harmoninen ja levollinen. Meillä makuuhuone ei ole kovinkaan suuri, vain 13 neliötä, joten sisustamisessa pidimme mielessä että rauhoittavan tunnelman takaamiseksi emme ahtaisi tilaan kuin ne tärkeimmät eli sängyn ja yöpöydät sekä sängyn päätyyn penkin. Hyvän unen takaamiseksi kannattaa panostaa aikaa myös oikeanlaisen sängyn/patjan hankintaan. Me päädyimme ostamaan viime habitare messuilta tempur sängyn, joka oli kylläkin melko hintava, mutta kumpikin olemme olleet tyytyväisiä hankintaan. Kummallakin meistä o

Vaatehuone luo arjen luksusta

Kuva
Kun vaatehuone on toimiva, helpottaa se paljon arkea. Vaatehuoneesta tulee yleensä sotkuinen, jos kaikki tavarat eivät löydä omaa paikkaansa. Kannattaa siis jo kodin suunnitteluvaiheessa jäädä hetkeksi miettimään vaatehuoneen sisustusta. Pohdi mitä kenties tulet säilyttämään vaatehuoneessa, säilytätkö siellä pelkkiä vaatteita, vai kenties myös lakanoita, pyyhkeitä, koruja tai tavaroita joita tarvitsee vain harvoin esim. joulu, pääsiäiskoristeet. Millaista tilaa tarvitset? Kuinka paljon tarvitset hylly tai tankotilaa? Tarvitsetko seinäkoukkuja? Suunnittele vaatehuoneesi niin ettei hukkatilaa jää hirveästi. Myös korkeus kannattaa ottaa hyödyksi.Ylähyllyillä voi säilyttää harvemmin käytettäviä tavaroita laatikoissa. Valmis säilytysjärjestelmä on helppo, mutta se on usein myös melko hintava ratkaisu. Järjestelmissä on paljon erilaisia elementtejä, koreja, hyllyjä ja tankoja. Säilytysjärjestelmien toimittajilla on yleensä hyvät ohjelmat, jolla voi suunnitella oman vaatehuoneen. Kannattaa k

Käyttöönottotarkastus

Kuva
Nythän siinä kävi sitten niin, että aikaa ei jäänyt blogin päivittämiselle puoleen vuoteen kun teimme loppurutistuksen, jotta pääsisimme muuttamaan. Meidänhän oli tarkoitus päästä muuttamaan jo joulun aikoihin, joten oli kiire saada pakolliset hommat tehtyä ennen käyttöönottotarkastusta. Käyttöönottotarkastus meillä oli 23.6. Talohan on vielä kaikkea muuta kuin valmis, vielä puuttuu listoja, sauna, takka sekä säilytyskalusteet, piha on kuin pommin jäljiltä, sekä terassi ei ole täysin valmis. Päivitämme blogia nyt jatkossa useammin ja kerromme kaikista työvaiheista mitä edellisen postauksen jälkeen jouduimme tekemään jotta pääsimme muuttamaan.

Kodinhoitohuone

Kuva
Toimiva kodinhoitohuone helpottaa arjen kotitöitä. Meillä kodinhoitohuone ei ole järin suuri, joten sitäkin tärkeämpää oli saada siitä toimiva ja käytännöllinen. Kaikki kotiimme tulevat laatat tulevat kymppilattioilta. Kodinhoitohuoneeseen, samoin kuin kylpyhuoneeseen ja saunaan valikoitui lopulta lattialaataksi  Overland Grigio rett 15x15 laatta. Kalusteet valitsimme Topi-keittiöiltä. Ennen asennusta oli olo hiukan jännittynyt. Olimmeko onnistuneet kalustehankinnoissa? Eihän kodarista vain tule liian ahdas? Entä värimaailma, sopiiko kodariin sittenkään vihreä värimaailma, kun muuten talossamme tulee olemaan pääasiassa harmaata ja valkoista. Toteutuuko ajatuksissa oleva mielikuva? Ovimalliksi valikoimme Topi-keittiöiden Rauhala malliston värissä vuonon vihreä. Siihen valitsimme messingin väriset vetimet. Altaaksi valikoitui harmaan värinen allas ja siihen messinkinen hana. Pesutornin hankimme jo viime keväänä omakoti messuilta, myyjän mielestä on kuulemma kaikkien pesutornien roll

Vaakakoolaus ja seinien levytys sekä tiiveysmittaus

Kuva
Taas on vierähtänyt aikaa viimeisimmästä postauksesta. Hommia on ollut taas niin paljon ettei ole löytynyt (sopivaa) aikaa kirjoittamiselle. No mitä on tapahtunut sitten viime postauksen? No aika paljonkin, ja koitan tässä käydä läpi kaikki vaiheet. Talon ulkopuolelta ollaan saatu julkisivuvuoraus tehtyä melkein loppuun, puuttuu enää tuulikaapin yläpuolella oleva pieni osa. Tämän teen loppuun heti kunhan peltikaveri saa juuripellit tehtyä valmiiksi. Maalasimme myös ulkovuorauksen vielä kerran pintavärillä, niin että naulanpäätkin tuli maalatuksi. Vuoraushan oli jo tehtaalla maalattu kerran pohjavärillä ja kerran pintavärillä. Nyt kun seinät oli maalattu, pystyimme tekemään ikkunoiden ja ovien smyygit ja vuorauslaudat. Samalla tein myös räystäiden aluslaudoituksen, jotta sain nurkkalaudat asennettua ja sen jälkeen rännien syöksyputket. Toki tuulikaapin yläpuolelta en vielä pystynyt niitä tekemään kun ei ole vuoraustakaan. Myös katetun terassin katoksen aluslaudoitus on vielä tekemät